Elämäni ei lopu karkkipäivänä vaikka suklaa olisi kaupasta loppu. EI! Etsin huonomman makean vaihtoehdon, totta kai. Vaihtoehtoiset toimintakanavat – verkostot – ovat hyvää varautumista niin herkuttelussa, hankintaketjuissa kuin huoltovarmuudessa.

Verkostot tuovat turvallisuutta. Internetin ajatuksiin kuuluu, että jos data ei yhtä reittiä löydä perille, reitti vaihtuu. Jos paras vaihtoehto ei ole käytössä, mutkan kautta päästään perille lähes samaan aikaan. Verkostosta on siis hyötyä vain, jos se tarjoaa käytettävissä olevia vaihtoehtoja. Jos yhteyksiä olisi vain yksi, kyseessä ei olisi verkosto vaan riippuvuus.

Verkostot vs. riippuvuus

Vaihtoehtojen kartoittaminen ja vaihtoehdottomuuden kustannukset jäävät helposti huomiotta. Tämä näkyy niin yksityistalouden kuin yritysten ja valtioiden työnjaossa. Kaukolämmön tai sähkön jakelu näyttää verkostolta tuottajalle, mutta ei yksittäiselle asiakkaalle, joka ei toimittajastaan halvalla irti pääse. Monopolista rahastetaan.

Samanlainen ilmiö tapahtuu erikoistumisessa. Adam Smithin tunnetussa esimerkissä neulan valmistus pilkottiin eri tehtäviksi. Työnjako nosti yksittäisen tekijän osuuden parista kymmenestä nuppineulasta vajaan viiteen tuhanteen. Erikoistumisen teho näkyy myös yritysten keskinäisessä työnjaossa, mutta myös maiden välillä. Globalisoituminen on Smithin kuvaaman työnjaon laajentuma.

Riskinhallinta ja nuppineulat

Mutta viimeiseen asti viritetty erikoistuminen on haavoittuvaa. Smith ei kertonut, miten käy tuotannon, jos sairastuneelle nupintekijälle ei löydä sijaista. Nupintekijällä on myös seuraavissa kehityskeskusteluissa palkankorotuksen paikka.

Erikoistuminen ja vaihtamisen vaikeus vaikuttaa laajasti. Verrataanpa esimerkiksi kahta erilaista kuljettajaa. Niin pilotti kuin bussikuskikin ovat vastuussa kuljettamistaan kyytiläisistä, mutta niitä arvostetaan aivan eri tavalla. Erikoistumisen takia lentokonekuskeja ei löydy yhtä helposti. Palkkaerot ovat myös melkoiset. Ja univormukin on lentäjillä komeampi!

Verkostot ovat vastalääke erikoistumisen jäykkyyksiin ja haavoittuvuuksiin. Hyöty tulee vain silloin, jos verkosto tunnettaan tai tarvittaessa luodaan.

Verkostot on kartoitettava!

Voimmeko vähentää riippuvuutta ja lisätä verkostomaisuutta? Tämä edellyttää tietoa toimijoista, itsestämme ja kumppaneista. Moni yritys tietää tarkkaan, mistä komponenttinsa saa, mutta alihankkijoista tietoa ei ole lainkaan. Organisaatio näyttäytyy ketjun lenkkinä, ei verkoston osana.

Verkostojen hallinta on tiedostettu tärkeäksi tehtäväksi yhteiskunnan tasolla. Digitaalisen turvallisuuden osa-alueella verkottuneen yhteiskunnan haavoittuvuudet ovat selkeimmin esillä. Kyberturvallisuutta parannetaan tässä yhteydessä niin osaamista kehittämällä kuin järjestelmätasollakin. Huoltovarmuuskeskus lisää merkittävästi panostuksia juuri laajempien kokonaisuuksien suojaamiseen.

Kauppalehti Faktan uudelleenjulkaisemassa Robert Kaplanin, Herman Leonardin ja Anette Mikesin artikkelissa kuvattiin Philipsin puolijohdetehtaan palosta lähtenyt tilanne vuonna 2000. Professorit kirjoittivat, kuinka salamaniskun aiheuttama pieni tulipalo sammutettiin minuuteissa. Suuri asiakas Ericsson sai ripeästi tiedon, ja siellä todettiin varastojen riittävän muutamaksi viikoksi. Rauhallinen tunnelma muuttui, kun noen pysäyttävän tuotannon kuukausiksi. Puolijohdetehtaan kilpailijat olivat myyneet tuotantonsa nopeammin reagoinneille. Komponentin puuttuminen vei 400 miljoonaa dollaria tuotoista, lykkäsi kännykän lanseerausta ja vaikutti yhtiön vetäytymiseen markkinoilta. Ericsson ei tuntenut koko verkostoa, ainoastaan oman toimittajansa. Tässä tapauksessa Nokia hoiti homman loistavasti, kertoo Harvard Business Reviewssa alunperin julkaistu teksti. Johtajatason reagointi ja ripeästi aloittanut monialainen suunnittelutiimi varmistivat, että Nokian tuotanto ei nuupahtanut.

Organisaatioiden sisällä verkostonäkökulma tarjoaa uuden tavan käsitellä henkilöriskejä. Riskejä vähennetään myös osaajakartoituksella ja puuttumalla osaamiskapeikkoihin. Kriittisissä kohdissa ei tarvita leveämpiä hartioita, niitä tarvitaan usein enemmän. Kollegat tulevat helposti tukemaan, jos he tuntevat tietävät tehtävän tarpeeksi hyvin.

Työtoverin ammattiosaamista on kuitenkin turha kopioida täydellisesti. Erot ihmisten tavoissa hoitaa tehtäviä luovat itsessään iskunkestävyyttä. Monenlaista väkeä tarvitaan, koska haasteetkin muuttuvat.

Antti Sillanpää

Lisää aiheesta:

https://www.huoltovarmuuskeskus.fi/digitaalinen-turvallisuus-2030-ohjelma-kehittaa-yhteiskunnan-kyberhairioiden-sietokykya/

https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2018/20181048

https://www.adlibris.com/fi/kirja/wealth-of-nations-9781840226881

https://hbr.org/2020/11/the-risks-you-cant-foresee?ab=seriesnav-spotlight

The post Verkostojen hallinta on riskinhallintaa appeared first on Linkitin Oy.

Kolistelen mökillä kovaa vauhtia pölynimurilla. Samsungin isot pyörät hyppivät kynnysten yli, ja välillä matka pysähtyy. Johdot, letkut, siivoja itse solmussa. Inhoan tätä. Siivoaminen on minulle velvollisuus, ei nautinto. Mutta ulkoa on tullut roskia, ja koiramme on sotkenut lisää. Ei tämä sotku kyllä minua vielä haittaisi. Mutta vaimo tulee mökille illalla, ja hän laittaa paikan kiivaasti järjestykseen, ellen ole tehnyt sitä ensin. Se ei olisi hyvä alku hänen viikonlopulleen.

Imurin on siis käytävä, tavaroiden on löydettävä paikkansa nopeasti. Pohdin, että tulisiko minun kehua ahkeruuttani myös hänelle. Mainostaa, että siisti mökki on minun reippaan työni tulosta. Vai olla vaatimattomasti hiljaa pienestä ponnistelustani, ja vain luoda eleettömästi parempia puitteita perheelleni. Kehunko itseäni vai olisinko luonteeltani vähän parempi?

Haiseeko omakehu?

Puhe töistä ja työnjaosta pohdituttaa. Kuinka työpaikoilla voidaan nostaa omia saavutuksia esille niin, että omakehu ei pilaa yhteistä tekemistä? Tuumailuja ehkä auttaa, kun muutamme näkökulmaa niin yksittäiseen imuroijaan kuin yhteiskuntaankin. Kansakunnan tasosta voidaan ottaa helposti mallia, mitä tehdä ja erityisesti mitä varoa.

Suomea sanotaan konsensusyhteiskunnaksi, vaikka se antaa liian siloisen kuvan yhteiskunnan jännitteistä. Asioista on pyritty sopimaan, erityisesti kun Suomi ei ollut vielä maapallon kärkimaita. Sopimisen tapa syntyi varmaankin pakosta, ei ilon kautta. Kansakuntaa on rakennettu, vaikka yksituumaisuutta olisikin ollut vähän. Ryhmät ovat ennenkin nähneet, että heidän etujaan eivät muut aja. Takavuosina kuitenkin nähtiin, että vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia. Nähtiin, että riidoista huolimatta on tukku asioita, joista voidaan sopia. Konsensuksen tekeminen on aina ollut tuskaa, mutta erikseen ollessa useimmat ryhmät häviävät. Sopimista tuki se, että yhteisiäkin, jaettuja arvoja tai asioita löytyi.

Tällä hetkellä sopiminen ei ole kansainvälisesti suosiossa. Omia hyviä tekoja kehutaan vähemmän, kun keskitytään haukkumaan toisia. Ryhmät eivät näe toisissa mitään samaa kuin itsessä, joten kompromisseille ei nähdä samaa tarvetta. Yhteistä tavoitetta tai puolustamisen tarvetta ei ole. Repivälle riidalle on entistä vähemmän pidäkkeitä. Yhteiskunnan hyvä tila otetaan annettuna, ja siltä pyritään saamaan etuja omalle joukolle. Tältä se ainakin kuulostaa ryhmän ulkopuolisen korvin.

Strateginen kommunikaatio: teko – laajempi kokonaisuus – yhteinen narratiivi

Hajottamista tai toisaalta omien saavutusten korostamista katsotaan erityisesti työyhteisöissä pahasti. Tällaiset puheet näyttäytyvät itsekkäinä, vaikka tavoitteena olisi koko joukon menestyminen. Kovimmat kehut tai kärjistykset tuleekin liittää laajempaan hyvään, jos tavoitteena on pitää yhtä. Laajempi yhteys ei saa jäädä epäselväksi kenellekään.

Toimiva yhteiskunta on yhteispelin tulosta. Meidän tulisi arvostaa omia, yhteisiä ja sen toisenkin ryhmän panosta tässä kaikessa. Meidän tulisi tietää, mitä me yksin ja yhdessä olemme tehneet. Mutta kuka kertoo, mitä hyvää olemme tehneet? Mitä hyvää se toinen porukka on saanut aikaiseksi?

Meidän tulisi kehua itseämme, ja meidän tulisi löytää kehumisen aihetta siitä toisestakin yksilöstä. Esimerkiksi valtion tulisi viestiä johdonmukaisesti, miten tähän hyvään on päädytty. Hieno esimerkki on Suomi 100 -juhla, joka ei ollut pönöttävä juhlakonsertti ensimmäiselle sadalle vuodelle. Tapahtumien summa oli lähtölaukaus seuraavien sadan vuoden menestykselle. Itsemme kehuminen ei ole syntiä, kun se perustuu faktoihin. Meidän on muistettava saavutettu hyvä, kun pyrimme parempaan. Strategista kommunikointia on kertoa oma tulevaisuuteen uskova ja koko porukan kokoava tarina.

Takaisin lomapaikkaan: koira iskee imurinjohtoon hampaat irvessä. Käsken irrottaa, mutta eläin ei usko. Vakuuttelut myöhemmästä ruokahetkestä eivät paina, kun on mahdollisuus ankaraan painiin mölyävän letkukasan kanssa. Kiittelen itseäni, kun tehtävä tuli ajoissa hoidettua.

Kerroin vaimolle, että olin siivonnut. Kehuin itseni lisäksi myös vähäsen Samsungin imuriakin sen imutehosta. Ja, että koirakin yritti ihan tosissaan, omalla tavallaan. Strateginen kommunikaatio teoissa ja tarinoissa. Vahvistin sanoillani ja teoillani narratiivia, kuinka mökillä on mukavaa.

Antti Sillanpää

Photo by Andrew Beierle from https://freeimages.com

The post Strateginen kommunikaatio, yhteispeli ja imurointi appeared first on Linkitin Oy.