Kolistelen mökillä kovaa vauhtia pölynimurilla. Samsungin isot pyörät hyppivät kynnysten yli, ja välillä matka pysähtyy. Johdot, letkut, siivoja itse solmussa. Inhoan tätä. Siivoaminen on minulle velvollisuus, ei nautinto. Mutta ulkoa on tullut roskia, ja koiramme on sotkenut lisää. Ei tämä sotku kyllä minua vielä haittaisi. Mutta vaimo tulee mökille illalla, ja hän laittaa paikan kiivaasti järjestykseen, ellen ole tehnyt sitä ensin. Se ei olisi hyvä alku hänen viikonlopulleen.

Imurin on siis käytävä, tavaroiden on löydettävä paikkansa nopeasti. Pohdin, että tulisiko minun kehua ahkeruuttani myös hänelle. Mainostaa, että siisti mökki on minun reippaan työni tulosta. Vai olla vaatimattomasti hiljaa pienestä ponnistelustani, ja vain luoda eleettömästi parempia puitteita perheelleni. Kehunko itseäni vai olisinko luonteeltani vähän parempi?

Haiseeko omakehu?

Puhe töistä ja työnjaosta pohdituttaa. Kuinka työpaikoilla voidaan nostaa omia saavutuksia esille niin, että omakehu ei pilaa yhteistä tekemistä? Tuumailuja ehkä auttaa, kun muutamme näkökulmaa niin yksittäiseen imuroijaan kuin yhteiskuntaankin. Kansakunnan tasosta voidaan ottaa helposti mallia, mitä tehdä ja erityisesti mitä varoa.

Suomea sanotaan konsensusyhteiskunnaksi, vaikka se antaa liian siloisen kuvan yhteiskunnan jännitteistä. Asioista on pyritty sopimaan, erityisesti kun Suomi ei ollut vielä maapallon kärkimaita. Sopimisen tapa syntyi varmaankin pakosta, ei ilon kautta. Kansakuntaa on rakennettu, vaikka yksituumaisuutta olisikin ollut vähän. Ryhmät ovat ennenkin nähneet, että heidän etujaan eivät muut aja. Takavuosina kuitenkin nähtiin, että vaihtoehdot olisivat olleet vielä huonompia. Nähtiin, että riidoista huolimatta on tukku asioita, joista voidaan sopia. Konsensuksen tekeminen on aina ollut tuskaa, mutta erikseen ollessa useimmat ryhmät häviävät. Sopimista tuki se, että yhteisiäkin, jaettuja arvoja tai asioita löytyi.

Tällä hetkellä sopiminen ei ole kansainvälisesti suosiossa. Omia hyviä tekoja kehutaan vähemmän, kun keskitytään haukkumaan toisia. Ryhmät eivät näe toisissa mitään samaa kuin itsessä, joten kompromisseille ei nähdä samaa tarvetta. Yhteistä tavoitetta tai puolustamisen tarvetta ei ole. Repivälle riidalle on entistä vähemmän pidäkkeitä. Yhteiskunnan hyvä tila otetaan annettuna, ja siltä pyritään saamaan etuja omalle joukolle. Tältä se ainakin kuulostaa ryhmän ulkopuolisen korvin.

Strateginen kommunikaatio: teko – laajempi kokonaisuus – yhteinen narratiivi

Hajottamista tai toisaalta omien saavutusten korostamista katsotaan erityisesti työyhteisöissä pahasti. Tällaiset puheet näyttäytyvät itsekkäinä, vaikka tavoitteena olisi koko joukon menestyminen. Kovimmat kehut tai kärjistykset tuleekin liittää laajempaan hyvään, jos tavoitteena on pitää yhtä. Laajempi yhteys ei saa jäädä epäselväksi kenellekään.

Toimiva yhteiskunta on yhteispelin tulosta. Meidän tulisi arvostaa omia, yhteisiä ja sen toisenkin ryhmän panosta tässä kaikessa. Meidän tulisi tietää, mitä me yksin ja yhdessä olemme tehneet. Mutta kuka kertoo, mitä hyvää olemme tehneet? Mitä hyvää se toinen porukka on saanut aikaiseksi?

Meidän tulisi kehua itseämme, ja meidän tulisi löytää kehumisen aihetta siitä toisestakin yksilöstä. Esimerkiksi valtion tulisi viestiä johdonmukaisesti, miten tähän hyvään on päädytty. Hieno esimerkki on Suomi 100 -juhla, joka ei ollut pönöttävä juhlakonsertti ensimmäiselle sadalle vuodelle. Tapahtumien summa oli lähtölaukaus seuraavien sadan vuoden menestykselle. Itsemme kehuminen ei ole syntiä, kun se perustuu faktoihin. Meidän on muistettava saavutettu hyvä, kun pyrimme parempaan. Strategista kommunikointia on kertoa oma tulevaisuuteen uskova ja koko porukan kokoava tarina.

Takaisin lomapaikkaan: koira iskee imurinjohtoon hampaat irvessä. Käsken irrottaa, mutta eläin ei usko. Vakuuttelut myöhemmästä ruokahetkestä eivät paina, kun on mahdollisuus ankaraan painiin mölyävän letkukasan kanssa. Kiittelen itseäni, kun tehtävä tuli ajoissa hoidettua.

Kerroin vaimolle, että olin siivonnut. Kehuin itseni lisäksi myös vähäsen Samsungin imuriakin sen imutehosta. Ja, että koirakin yritti ihan tosissaan, omalla tavallaan. Strateginen kommunikaatio teoissa ja tarinoissa. Vahvistin sanoillani ja teoillani narratiivia, kuinka mökillä on mukavaa.

Antti Sillanpää

Photo by Andrew Beierle from https://freeimages.com

The post Strateginen kommunikaatio, yhteispeli ja imurointi appeared first on Linkitin Oy.